« takaisin

Vuoden rekrytoija 2021 Veikko Nissilä kannustaa panostamaan yrityskulttuuriin

Veikko Nissilä-1

Betonirakentamiseen erikoistuneen Perustavan henkilöstöpäällikkö Veikko Nissilä valittiin Rekrygaalassa 4.11.2021 Vuoden rekrytoijaksi 2021.

Yleisesti rakennusalaa sanotaan vaivaavan osaamispula. Tästä huolimatta Nissilä rekrytoi viime vuonna noin 130 ammattilaista. Samaan aikaan hän huolehtii yli 400 työntekijän HR-asioista. Valtakunnallisena toimijana Perustava tarjoaa työpaikkoja ympäri Suomen. Suurin työntekijätarve on kohdistunut luonnollisesti Etelä-Suomen kasvukeskuksiin, kuten Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle.

KIRA-alan vetovoiman lisääminen

Nissilä kokee, että rakennus- ja kiinteistöpalvelualan vetovoiman lisääminen on koko toimialan tehtävä. Vetovoiman lisäämisen taustalla tärkein asia on hyvä työkulttuuri, johon hänen mukaan kuuluvat avoin ilmapiiri, tiimihenki, ihmisten näkeminen kokonaisuutena, sopivasti haastetta, kannustava meininki, toisten huomioiminen, joustavuus ja mahdollisuus vaikuttaa.

Nissilä on ylpeä Perustavan arvoista: ihmisläheisyys, ahkeruus ja tinkimätön laatu. Tärkeää on, etteivät ne jää ainoastaan sanahelinäksi, vaan Perustavalla on aito intohimo luoda rakennusalan hyvä ja turvallinen työpaikka.

Vaikka liiketoiminta on kasvanut, ihmisläheisyys näkyy henkilöstössä kunnioittavana suhtautumisena omiin työkavereihin ja toisiin ihmisiin sekä epäonnistumisten hyväksymisenä osana kasvua”, kertoo Nissilä.

Innostaminen ja motivointi keskiössä

Nissilä kertoo, että on päässyt työssään rakentamaan Perustavan HR:n isoja teemoja, jossa nykyisen ja tulevan henkilöstön innostaminen ja motivointi ovat keskiössä. He korostavat Perustavalla henkilöstön osaamista ja hyvinvointia.

”Uskomme, että työ on kiinni motivaatiosta ja innolla tekemisestä. Olemme fiiliskyselyssämme pyrkineet selvittämään, mikä tekee hyvän työpaikan, ja esiin ovat nousseet työn vapaus sekä se, että työyhteisössä voi olla oma itsensä”, kertoo Nissilä.

Esiin tulivat myös työpaikan varmuus sekä kannustaminen.

”Tuomme rehellisesti esiin, että työ on fyysisesti rankka, sillä työntekijällä täytyy olla tahtotilaa työskennellä kelistä tai vuoden ajankohdasta riippumatta. Paljon käyttämämme materiaali eli betoni sotkee mielummin kuin siistii työntekijän vaatteet. Vastapainona painotamme myös sitä, että meillä pidetään todella hyvää huolta työntekijöistä. Heillä on lisäksi mahdollisuus kehittyä sekä löytää omanlaisensa urapolku”, sanoo Nissilä.

Nissilän mukaan arvoa antaa myös kannustava palkkajärjestelmä sekä henkilöstöedut. Työhyvinvointia pyritään lisäämään henkilöstölle erilaisten perhepäivien muodossa. Virkistyspäivät ovat myös lisänneet henkilöstön yhteenkuuluvuutta. 

Kehitystyö

Nissilä kertoo, että on päässyt luomaan Perustavalle omannäköiset rekrytointi- ja perehdytysprosessit.

”Mielestäni tärkeää kehitystyössä on, että asioita jalkautetaan konkreettisesti käytäntöön”, sanoo Nissilä.

Nissilää kehuttiin Vuoden rekrytoija 2021 -tunnustuksen yhteydessä siitä, että on kantanut yhteiskuntavastuuta erilaisten oppilaitosyhteistöiden ja rekrytoivien koulutusohjelmien avulla.

”Toteutimme esimerkiksi Hyria Business Instituten kanssa rekry-koulutuksen, jonka kautta haimme betonialan osaajia konserniin. Työvoimakoulutus oli tarkoitettu ensisijaisesti työttömille tai työttömyysuhan alaisille TE-toimiston tai kuntakokeilun työnhakija-asiakkaille”, kertoo Nissilä.   

Hakijamäärän kasvattaminen

Perustava pyrkii hyödyntämään jo kerran aikaisemmin hakeneet ihmiset sekä rajaamaan tarkoin potentiaaliset kohderyhmät. Aito sisältö arjesta sosiaalisessa mediassa jaettuna puhuttelee uusia työnhakijoita ja olemassa olevia työntekijöitä.

”Markkinoinnin somenäkyvyyden lisääminen on osaltaan kasvattanut positiivista työnantajamielikuvaamme ja myös rekryjen hakijamäärät ovat sen myötä kasvaneet huimasti. Hakemusmääriä saadaan kasvatettua helposti esimerkiksi aktiivisella rekrymarkkinoinnilla ja työnantajakuvaan panostamalla”, päättää Nissilä.

 

Digitaalinen työllistyminen -hankkeen aikana järjestetään 10 ratkaisupajaa, joissa tarkastellaan kiinteistöpalvelu- ja rakennusalan kohtaanto- ongelmiin vaikuttavia tekijöitä eri näkökulmista. Ilmoittaudu mukaan seuraavaan ratkaisupajaan, joka järjestetään 8.12.2021 klo 9-12. Teemana on oppisopimus, koulutussopimus ja työharjoittelu.